lauantai 21. maaliskuuta 2015

Vietnam - Halong Bay

Kukkuu! Blogin parissa taas. Viime viikko meni siis Madeiralla lomaillessa, joten ainostaan Instagram on laulanut tuon matkan aikana :-D Aivan mahtava matka taas takana!! Nyt pääsen vihdoin Aasia -postausten kimppuun, joista ensimmäisenä vuorossa on Vietnamin Halong Bay, jota myös maailman seitsemän luonnonihmeen joukkoon on joissain arvosteluissa rankattu.


(Kartta)

Siirryn kuitenkin taas hieman ajassa taaksepäin, ja kerron mun matkan alusta. Kaverit olivat siis jo Vietnamissa mua odottamassa, joten lensin ensin Helsingistä Bangkokiin, ja sieltä Hanoihin, eli Vietnamin pohjoiseen.  Ostin siis edestakaiset lennot välille Hki-Bkk-Hki, joka tuli kaikkein edullisimmaksi. Vietnamiin ja Kambodzaan lentäminen Suomesta maksoi todella paljon, jossain kohtaa hinnat hipoivat 2000e per suunta :'D Toki useamman välilaskun kanssa hinnat olis tulleet reippaasti alas. Pienenä väli-infopläjäyksenä kerrottakoot, että Vietnam on pinta-alaltaan Suomen kokoinen maa, mutta yli kaksi kertaa pidempi, ja näin ollen aika kapea puikula :-) Pohjoisen ja etelän välillä sekä ilmasto, että kulttuuri eroavat suuresti toisistaan. Ylhäällä siis kuva, jotta vähän hahmotatte suhteessa vaikka Thaimaahan, missä oon ollut.

Ostin nuo menolennot siis erikseen, eli Bangkokiin saavuttuani mun piti ensin tulla maahan sisään (sis. paperien täyttöä ja parin tunnin jonotus) ja noutaa rinkka hihnalta, ja sen jälkeen viedä taas rinkka oikealle hihnalle ja lähteä "maasta ulos" :-D Joka sisälsi sitten taas paperien pyörittelyä ja lisää jonotusta. Onneks mulla oli tossa varattuna viis tuntia aikaa, kun kokemuksesta tiesin että jo maahan tulossa voi kestää... Siitä sitten lensin Vietnam Airlinesilla Bangkokista Hanoihin, ja voin rehellisesti sanoa, että olin 99% varma, että kuolen siihen paikkaan. Koneella oli kaikennäköisiä pieniä ja isompia ongelmia, mitään turvaohjeita ei käyty läpi kuten lennoilla yleensä (=aina!) ja lennon ajan lentoemännät nukkuivat tuoleissaan. Niin, ja olin ainoa länsimaalainen koneessa. En todellakaan ole uskonnollinen, enkä lentopelkoinen, mutta tämän lennon jälkeen taidan olla molempia :'D Jollain ihmeellä selvittiin hirveästä noususta ja laskusta, ja laukkukin tuli perille Hanoihin! 


Hanoi! Noi sähköjohdot... en kestä :-D

Muutama mopo


Monissa katurafloissa oli vaan tollaset minituolit ja -pöydät


No, tytöt oli mulle selvittäneet millä pääsen lentokentältä sitten meiän hostellille, mutta yksikään niistä busseista ei siihen aikaan syystä tai toisesta kulkenut :-D Perus Aasia, kello oli kuitenkin n. 14.30 päivällä, enkä tullut keskellä yötä tms. No, jonkun minivanin sitten löysin, joka odotti täyttymistä ennen lähtöä, ja sen kanssa pääsin oikeille hoodeille! Tytöt siellä mua odottelikin kyltin kanssa hahah! Ilta sitten kierreltiin Hanoin keskustassa ja ympäristössä, ja käytiin syömässä tietenkin! :-) Mulla tietty vähän väsy painoi matkanteosta, ja heti aamulla meillä oli lähtö sinne Halong Baylle!!

Bussilla siis köröteltiin neljän tunnin matka Hanoista satamaan, josta alkoivat nuo yli tuhat sokeritoppavuorta, nimeltään Halong Bay. Meillä oli siis vajaat kaksi päivää tuolla, yö vietettiin laivassa, jonka kanssa myös vuorten välissä seilattiin.


Halong Baylla!

Mielettömiä maisemia joka puolella


Sääli, että päivät oli kohtalaisen pilvisiä, maisemat ois näyttäneet varmaan vielä monin kerroin kauniimmalta auringonpaisteessa. Mä tykkäsin silti, ja vaikka Thaimaassa olenkin noita pikku vuoria nähnyt, oli kokemus tuolla silti paljon hienompi. Noita oli joka puolella eri kokoisia ja näköisiä, minne vaan laiva kääntyikin. Ja kun vielä nukuttiin laivassa vuorten keskellä, teki se koko jutusta jotenkin ikimuistoisemman. Ihan kun tämän reissun nyt muuten pääsisin jotenkin unohtamaan... anyway, saitte varmaan pointin. ;)

Hanoin kaupungissa ilma oli edellisenä päivänä ollut poikkeuksellisen lämmin, noin +26c, joten sieltä kun saavuttiin tuonne meren äärelle, putosi asteet ainakin kuudella. Päivällä, kun vähänkin aurinko pilkisteli pilvien lomasta, tuli heti kuuma, mutta muuten viileä meri-ilmasto tuntui luissa ja ytimissä :-D Eli tuolla oli huomattavasti kylmempi kuin kaupungissa, ja leveyspiiriltään Hanoi ja Halong Bay ovatkin yllättävän ylhäällä, siis melkein samalla tasalla kun esim. etelä-Egypti? Tohon aikaan vuodesta etelä- ja pohjois-Vietnaminkin välillä lämpötilaerot ovat noin 15 astetta.

Oltiin kuitenkin varauduttu viileämpiin asteisiin, ja laivassa oli kuitenkin kohtalaisen lämmin. Koko paatti oli muutenkin hullun siisti, meillä oli siis oikein oma, ikkunallinen hytti omalla vessalla (!), joten se kertoo jo tasosta ;) Sisältä botski oli hienoa puuta, eikä mikään sunnuntaipainos - ainakaan ulkonäön perusteella... 


Vähän kajakoimassa 8)


Matkalla pysähdyttiin maihin johonkin tippukiviluolille, joka nyt tietenkin oli överi turistimesta. Puhuttiinkin tyttöjen kanssa, miten harmitti että sekin oltiin vähän pilattu rakentamalla liikaa (kunnon käytävät ja portaat jne), ja miten luolassa oli erilaisia värikkäitä valoja. Ennemmin tykkään nähdä koskemattomampia mestoja, mutta kerta tuo sisältyi hintaan, niin käytiin nyt kääntymässä ;) Lisäksi päästiin tosiaan alkuillasta kajakoimaan siitä meidän laivasta, se olikin hauskaa puuhaa. Vaikka vesi olikin kylmää ja kajakin pohjalla ikävästi vettä :-D Pojat silti hyppivät uimaan laivan kannelta myöhemmin illalla.... hrr.

Meidän bootti

Joku paikallinen kävi hakemassa noi kajakit pois kun oltiin melottu :-D 


Meiän laivasta yläterassilta eli "kannelta"



Opeteltiin kevätkääryleiden tekoa :-D

Meitä oli laivassa n. 25 henkilöä, joista itse asiassa kaikki muut paitsi me kolme, puhuivat äidinkielenään englantia :-D Illalla pelailtiin porukalla juomapelejä ja muuta mukavaa (pöytäfutis!!), toi kyllä hieman haastetta toi enkku niihin tilanteisiin. Suomalaiset juomapelit on kyllä niin laimeita, englanniksi kaikki toimii paljon paremmin haha! Kaikkea uutta tuli taas opittua :-D Seuraavana päivänä meille opetettiin kevätkääryleiden tekoa, joka olikin ihan hauskaa, ja josta myöhemmin reissussa oli apua. Nimittäin osassa vietnamilaisista rafloista piti itse kääriä rullat, vähän kuin tortillat. Eihän tuo mitään tähtitiedettä ole, mutta vähän erilaisia rullia ois muuten voinu tulla x)

Kaikkiaan siis kivat kaksi päivää, aika erilaiset, onneksi kaikkein kylmimmät (tuli koettua heti alkuun :D), ja vaikka toi botskireissu oli kaikkein kallein palanen ainakin mun matkaa (lentoja ei tietty lasketa..), oli sen arvoista! Ja oltiin heti matkasuunnittelun kärkeen päätetty, että toi mesta halutaan nähdä, ja se me nähtiin.


No, eiköhän tässä ollut tarpeeksi tältä erää! Palaillaan taas, toivottavasti jo alkavalla viikolla! Nimittäin... Levi tj4! Vähiin käy ennen kuin loppuu. ;)

T. Essi